13 maalis Äänirasia täyttää 20-vuotta vuonna 2024
Vuonna 2024 tulee kuluneeksi 20-vuotta siitä, kun Äänirasia Tapahtumantekijän Yrjö ja Kalle Nordling veivät innostunein mielin perustamisilmoituspaperit maistraattiin.
Yrjö ja Kalle olivat nuorina miehenalkuina DJ-hommissa ystävänsä Mikko Vuorsolan Loike’s Sound & Lightning äänifirmassa. 2000-luvun alkupuolella Mikko oli valmis luopumaan äänifirmastaan, ja veljekset päätyivät ostamaan Mikon firman kaluston.
Tämän oston myötä sai alkunsa Äänirasia Tapahtumantekijä Oy.
Kalle opiskeli perustamisvuosina Tampereen yliopistossa ja suoritti diplomi-insinöörin opintojaan. Siinä samalla hän teki töitä Red Bullille ja tätä kautta Äänirasia päätyi tekemään koko Red Bull Full Moon-kiertueen tekniikan ympäri Suomen. Äänirasia on ollut mukana myös monissa muissa urheilutapahtumissa vuosien varrella.
Yrjö opiskeli itsensä armeijan jälkeen Satakunnan ammattikorkeakoulussa insinööriksi ja jäi vakituisesti töihin omaan yritykseensä vuonna 2010. Liiketoiminta kasvoi vuosi vuodelta ja vuonna 2013 avoin yhtiö muutettiin osakeyhtiöksi.
DJ-keikat olivat Äänirasian alkuvuosien suurin työllistäjä. DJ-keikkojen tehtiin parhaimmillaan 60-70 joka kuukausi.
Nykyään Äänirasia Tapahtumantekijä suunnittelee ja toteuttaa paljon erilaisia yritystapahtumia: vuosijuhlia, henkilöstötapahtumia, pikkujouluja, seminaareja ja messuja muutamia mainitaksemme.
Äänirasia työllistää tänä päivänä 7-8 tapahtuma-alan ammattilaista ja käytämme suuremmissa tapahtumissa ammattimaisten freelancereiden palveluja. Tarjoamme myös työharjoittelupaikkoja tapahtuma-alasta kiinnostuneille musiikin teknologiaopiskelijoille.
Äänirasia suunnittelee ja toteuttaa tapahtumat niin Satakunnassa kuin Etelä- tai Pohjois-Suomessa. Sijainnilla ei ole väliä: kalusto ja työntekijät liikkuvat meillä minne päin Suomea tahansa.
Asiakaslupauksemme on:
Stressitöntä tapahtumasuunnittelua, luovuutta, elämyksiä ja onnistuneita tapahtumia jo 20-vuoden kokemuksella.