Melumittaukset

Melumittaukset ovat tärkeä osa tapahtumia ja ammattitaitoista rakentamista.

MELUSAASTEEN HALLINTA ON TÄRKEÄ OSA TAPAHTUMIA.

Melumittaaminen ja -valvonta kuuluu tiiviisti tapahtumien järjestämiseen. Ulkopuolisen korvin tapahtumien musiikki saattaa kuulostaa enemmän melulta kuin taiteelta. Meluvalvonnalla minimoidaan tapahtumien häiritsevä vaikutus ympäristöön.

Olemme tehneet melumittauksia useissa yleisötapahtumissa jo useiden vuosien ajan. Pystymme hoitamaan häiriintyvien asuinkohteiden melualtistuksen kuin myös suorittamaan jatkuvaa äänimittausta miksauspisteellä.

Melusaasteen mittaaminen on toisinaan hankalaa, sillä mittari ei välttämättä pysty aina erottamaan, mistä äänestä viisari värähtää. Melumittauskalustomme on ensiluokkaista ja täyttää standardin IEC 61672 vaatimukset. Tarkka dokumentoimimme on myös helppotajuista.

Emme toteuta eristävyys- ja rakennuksiin liittyviä melumittauksia. Näissä tapauksissa kannatta kääntyä vaikkapa Akukonin tai Promethorin puoleen.

Melumittaukset sekä muut tapahtumasi onnistumisen takaavat tapahtumatuotannon ja tapahtumatekniikan palvelut saat kätevästi saman katon alta!

Pyydä tarjous ja Lets Go!

Tarjoamme kokonaisratkaisuja tapahtumajärjestämiseen, oli tapahtumasi sitten pieni tai suuri. Saat meiltä tapahtumasi valaistuksen ja äänilaitteet, myös vuokralle. Hoidamme äänentoistot puhetilaisuuksista ulkoilmafestivaaleihin.

Älä enää epäröi vaan täytä lomake niin laitetaan hommat rullaamaan.

*:llä merkityt kentät ovat pakollisia.